Repin näyttely Ateneumissa

Ateneumissa on parhaillaan käynnissä Repin näyttely (välillä 19.3.-29.8.) jota kävimme katsomassa toiseksi viimeisenä lomapäivänä, lauantaina 10.7. Tämä taisi jopa olla aikuisikäni ensimmäinen käynti Ateneumissa, vaikka muutamaan otteeseen on ollut tarkoitus käydä. Muutamassa muussa galleriassa olen käynyt Suomessa ja ulkomailla, vaikka melko ummikko taiteen saralla olenkin.

Helsinkiin päästyämme ja parkkipaikan löydettyämme otimme jo Tallinnan reissulta tuttuun tapaan sähköpotkulaudat alle ja jatkoimme niillä matkaa keskustaa kohti. Vaikka matka sujui nopeasti, kiinnitimme molemmat huomiota kuinka Tallinnassa oli ollut mukavampaa liikkua kuin Helsingissä. Tämä johtunee ainakin osittain kapeammista kaduista ja mukulakivetyksestä. Laudat itsessään eivät vaikuttaneet kokemukseen negatiivisesti, vaikka olivat toiselta yhtiöltä.

Odotuksen arvoista?

Jouduimme odottamaan sisäänpääsyä hetken kävijärajoitusten vuoksi, joka ei sinällään olisi ollut paha rasti, mutta noin kolmenkymmenen asteen lämpötila yhdistettynä suoraan päältä porottavaan aurinkoon ja maskin käyttöön sai minuutit matelemaan.

Kun meidät vuorollamme päästettiin ovista, pysähdyin hetkeksi aulaan sisäistääkseni rakennuksen upeaa arkkitehtuuria, kuinka korkea tila olikaan ja kuinka upeasti koristellut holvikaaret ja leveä portaikko, joka on kuin Titanicista konsanaan, henkii uusrenesanssin tyyliä ja ajattomuutta. Tila on nähnyt poikkeuksellisen paljon elämää jo 1800-luvun lopulta, toimiessaan kuvataiteen kouluna, jossa Repin itsekin vieraili.

Piirrustuksista maalauksiin

Ilja Repin (1844-1930) on Suomen tunnetuimpia venäläisiä taiteilijoita, hän itsekin koki “Gelsingforsin” (Tsaarinaikainen nimitys Helsingille) olleen kuin osa Pariisia ja päätti muutettuaan Suomeen olla palaamatta Neuvostoliittoon, Leninin pyynnöstä huolimatta. Myöhemmin vuonna 1920 Repin nimettiin Suomen Taideyhdistyksen kunniajäseneksi ja tapahtuman kunniaksi järjestettiin Hotelli Seurahuoneella juhlaillallinen, jonka jälkeen hän maalasi Akseli Gallen-Kallelan muotokuvan ja aloitti Suomen suurmiehiä -teoksen maalaamisen.

Yksi tunnetuimmista teoksista, Volgan lautturit, joka oli vastassa ensimmäisessä salissa, oli itsellenikin entuudestaan tuttu. Näyttelyn anti oli minulle kuitenkin suurimmaksi osaksi uutta ja pääsin tutustumaan siihen ensi kertaa.
Näyttelyn ensimmäisessä salissa oli myös muita upean yksityiskohtaisia öljyvärimaalauksia, joista monet saivat arvostamaan Repinin fotorealistista tekniikkaa. Näyttelyssä oli myös niin suuria maalauksia, että väistämättä alkaa miettiä niihin käytettyä aikaa. Näyttelyyn eri gallerioista haalitut yli 140 teosta sisältävät paperipohjaisia töitä ja moninaisia tilannekuvia öljyvärimaalauksina, mutta suurimmaksi osaksi muotokuvia, joista Repin on tullut myös tunnetuksi.

Repinin luonnoksia ja lyijykynätöitä oli näytillä toisessa salissa, joista osan saattoi löytää myös myöhemmistä saleista valmiina öljyvärimaalauksina. Tämä paljon käytetty teosten sijoittelu avaa mukavasti luomisprosessin kulkua – jopa parhaat taidemaalarit luonnostelevat työnsä ennen kanvaasille tuhertamista.

Tšugujevistä Pariisin kautta Kuokkalaan

Repin ja ihmissuhdekuviot

Repinin rakkauselämä oli kirjava, hän meni naimisiin vuonna 1872 Vera Ševtsovan (1855–1918) kanssa, tämän ollessa 17-vuotias. Avioliiton aikana heille syntyi neljä lasta: Vera (1872-1948), Nadja (1874-1931), Juri (1877-1954) ja Tatjana (1880-1957). Tatjanan syntyessä lasten äiti oli 25-vuotias.

Parin avioliitto ei kuitenkaan kestänyt ja he muuttivat erilleen 1884. Repin osti vaimolleen Veralle toisen asunnon, ja tämä muutti sinne Juri ja Tatjana mukanaan. Vera ja Nadja jäivät Repinille. Myöhemmin pariskunnalla oli vielä muutama kesä yhteiseloa Zdravnevossa, josta Repin hankki maatilan vuonna 1892.

Kuten arvata saattaa, saman aikakauden tunnetut taiteilijat, kirjailijat ja mm. musiikin ja näytelmien parissa vaikuttaneet liikkuivat samoissa piireissä. Oli huvittavaa kuvitella millaisessa vuorovaikutuksessa Repin ja Leo Tolstoi ystävyksinä olivat. Olen pitänyt Tolstoita jokseenkin vakavanpuoleisena henkilönä, mutta nähtyäni maalauksen Leo Tolstoi lepäämässä metsässä, jossa Tolstoi makaa puun varjossa mekkomaiseen kaapuun sonnustautuneena, hymynkare hiipi kasvoilleni.